Vieraana Pihalla: Sataprossaa me ollaan suomirockin pelastajat
Pihalla-yhtyeen debyyttialbumi Tummaa kohti kertoo nuoren ihmisen elämästä, unelmista ja siitä, ettei kaikkea voi saada. Vuosi sitten Omenapuu-biisillään huomiota herättänyt kuusihenkinen rockbändi on saanut harteilleen jopa suomirockin pelastajan viitan. Mutta miltä titteli tuntuu bändistä itsestään?
Anne Lainto <3 Rockin haastattelussa laulaja Lauri Leinonen ja kitaristi Nooa Rastenberger kertovat albumin synnystä, biisien taustatarinoista ja siitä, miksi...