Norja veden alla
Olen haave toteutuu, kun hän saa sukeltaa ruijanpallasten keskellä. Äiti maa muistuttaa itsestään ikävällä tavalla. Kokemus Norjan Atlantiksesta jää ikuisesti mieleen.
Norja veden alla
Hanna ja Henrikke kokevat elämänsä lähikontaktin kohdatessaan hain. Ensi alkuun matkaseurueen on totuteltava merellä tilanahtauteen.
Norja veden alla
Unelmien matka alkaa olla lopuillaan. Viimeisenä etappina on Finnmarken. Ystävykset pääsevät vielä kokemaan kuningasrapujen hyökkäyksen. Suuri yllätys on myös se, kun valtavat määrät etelänkiisloja kerääntyy paikalle.
Norja veden alla
Yhtäkkiä Hanna on kasvotusten valtavan, nälkäisen valaan kanssa. Odottamatonta jännitystä tarjoaa myös Lofooteilla riehuva myrsky. Se pakottaa matkalaisten veneen äärimmilleen.
Norja veden alla
Miekkavalaiden ja valtavan kokoisten ryhävalaiden kanssa sukeltaminen nousee matkalaisten toivelistan kärkeen. Pian on pimeää ja näyttävät kuvat on ehdittävä ottaa ennen sitä.
Norja veden alla
Narvikin lähellä makaa monta toisen maailmansodan aikaista hylkyä. Ole on kuullut, että ruostuneet, kasvuston peittämät alukset ovat vaarallisia vedenalaisia loukkuja.
Norja veden alla
Matkan suurena päämääränä on kokea yksi maailman voimakkaimmista vuorovesivirroista. Vuorovesivirtaan sukeltamisesta saa todellisen adrenaliinipotkun, mutta samalla se on äärimmäisen vaativaa.
Norja veden alla
Lars ja Ole saavat kokea harvinaisen elämyksen. Matkaseurueen tavoitteena on päästä nauttimaan omasta saaliista, mutta sitä ennen on tartuttava harppuunaan ja veitseen.
Norja veden alla
Olen haave toteutuu, kun hän saa sukeltaa ruijanpallasten keskellä. Äiti maa muistuttaa itsestään ikävällä tavalla. Kokemus Norjan Atlantiksesta jää ikuisesti mieleen.
