Petolliset

Hauta on täytetty. Valitsin kaksi petollista, joiden tehtävänä oli laajentaa joukkoaan. Nyt petolliset katsovat valittuja uskollisia silmästä silmään ison päätöksen edessä. Päivän tehtävässä kilpailijoiden katseet kääntyvät toisiaan vastaan.

Petolliset UK21.09.2026 | 12:30

Petolliset UK

Enteellinen ensivaikutelma. Uusien kilpailijoiden kirjavassa joukossa on mukana kaikkea papista parturiin, opiskelijasta oopperalaulajaan ja lääkäristä ikkunanpesijään. Kilpailijat joutuvat vaikean valinnan eteen jo ennen linnaan saapumista. Linnaan tutustumisen jälkeen jaetaan petollisten ja uskollisten roolit. Sääntömuutos tuo kilpailuun lisää jännitystä.

Petolliset21.09.2026 | 12:00

Petolliset

Kun aika on. Vanajanlinnassa vallitsee murha-aalto. Saadakseen petolliset kiinni on uskollisten pidettävä huolta siitä, että kilvet päätyvät oikeisiin käsiin. Päivän tehtävässä, arvoituksen kautta, päästään isojen päätösten eteen.

Petolliset20.09.2026 | 20:15

Petolliset

Kun aika on. Vanajanlinnassa vallitsee murha-aalto. Saadakseen petolliset kiinni on uskollisten pidettävä huolta siitä, että kilvet päätyvät oikeisiin käsiin. Päivän tehtävässä, arvoituksen kautta, päästään isojen päätösten eteen.

Petolliset20.09.2026 | 15:00

Petolliset

Kun aika on. Vanajanlinnassa vallitsee murha-aalto. Saadakseen petolliset kiinni on uskollisten pidettävä huolta siitä, että kilvet päätyvät oikeisiin käsiin. Päivän tehtävässä, arvoituksen kautta, päästään isojen päätösten eteen.

Petolliset19.09.2026 | 18:00

Petolliset

Kun aika on. Vanajanlinnassa vallitsee murha-aalto. Saadakseen petolliset kiinni on uskollisten pidettävä huolta siitä, että kilvet päätyvät oikeisiin käsiin. Päivän tehtävässä, arvoituksen kautta, päästään isojen päätösten eteen.

Petolliset18.09.2026 | 20:15

Petolliset

Hauta on täytetty. Valitsin kaksi petollista, joiden tehtävänä oli laajentaa joukkoaan. Nyt petolliset katsovat valittuja uskollisia silmästä silmään ison päätöksen edessä. Päivän tehtävässä kilpailijoiden katseet kääntyvät toisiaan vastaan.

Petolliset UK18.09.2026 | 07:00

Petolliset UK

Finaali. On finaalin aika. Jäljellä olevat pelaajat saavat hulppean kyydin viimeiseen tehtävään, jossa kysytään paljon voimia. Valtavan palkintopotin siivittämänä siirrytään viimeiseen pyöreään pöytään ja loppupeliin. Saadaanko kaikki petolliset ajoissa ulos?

Petolliset17.09.2026 | 19:15