Tähdet, tähdet
ROCK. Lava on kirjaimellisesti tulessa, kun tähdet rokkaavat tunnelman liekkeihin semifinaalin läkähdyttävässä kuumuudessa. Kuka saa kaivettua vielä viime metreillä uuden puolen esiin itsestään, kenelle annetaan piiskaa ja kuka uskaltaa tarttua yhteen rock-historian vaikeimmista kappaleista? Vierailevaksi tuomariksi saapuu Radio Rockin juontaja, Harri Moisio.
Tähdet, tähdet
TV- JA ELOKUVAMUSIIKKI. Tässä jaksossa liidetään tunnelmasta toiseen ikimuistoisten leffa- ja televisiohetkien siivittämänä, kun esiin kaivetaan sisäisiä Disney-hahmoja, väärin ymmärrettyjä velhoja ja laulavia partureita. Kuka selvittää tiensä jatkoon, ja kenen tie päättyy tähän? Vierailevana tuomarina nähdään näyttelijä Riku Nieminen.
Tähdet, tähdet
FINAALI. Neljä kilpailijaa on raivannut tiensä kohti sykähdyttävää Tähdet, tähdet -finaalia. Kilpailijat pääsevät esittämään yhden kaikkien aikojen suosikkikappaleistaan. Lisäksi he muistelevat Tähdet, tähdet -matkaansa ottamalla revanssin yhdestä kauden ikimuistoisimmista esityksistään. Lopuksi kruunataan uusi tähtien tähti, Suomen paras viihdyttäjä! Vierailevana tuomarin jaksossa nähdään edellisen kauden voittaja, Mikko Töyssy.
Tähdet, tähdet
ROCK. Lava on kirjaimellisesti tulessa, kun tähdet rokkaavat tunnelman liekkeihin semifinaalin läkähdyttävässä kuumuudessa. Kuka saa kaivettua vielä viime metreillä uuden puolen esiin itsestään, kenelle annetaan piiskaa ja kuka uskaltaa tarttua yhteen rock-historian vaikeimmista kappaleista? Vierailevaksi tuomariksi saapuu Radio Rockin juontaja, Harri Moisio.
Tähdet, tähdet
TV- JA ELOKUVAMUSIIKKI. Tässä jaksossa liidetään tunnelmasta toiseen ikimuistoisten leffa- ja televisiohetkien siivittämänä, kun esiin kaivetaan sisäisiä Disney-hahmoja, väärin ymmärrettyjä velhoja ja laulavia partureita. Kuka selvittää tiensä jatkoon, ja kenen tie päättyy tähän? Vierailevana tuomarina nähdään näyttelijä Riku Nieminen.
Tähdet, tähdet
RAKKAUSLAULUT. Äitienpäivänä Tähdet, tähdet lyöttäytyy yhteen Pelastakaa Lasten kanssa auttaakseen sotien ja kriisien keskellä eläviä lapsia. Lämminhenkisessä jaksossa kilpailijat esittävät rakkausteemaisia lauluja ja tuomaristoa kunnioittaa läsnäolollaan Pelastakaa Lasten pitkäaikainen tukija, presidentti Tarja Halonen. Katsojat voivat auttaa lapsia lahjoittamalla keräykseen mm. MobilePaylla numeroon 20061 tai osoitteessa pelastakaalapset.fi. Keräys jatkuu 1.7...
Tähdet, tähdet
HIPHOP. Ketkä selvittävät tiensä läpi Tähdet, tähdet -ohjelman pelätyimmän genren? Lavalla nähdään niin ikimuistoisimpia suomihiphopin nykyklassikoita, kuin rapakon takaa tulleita megahittejä. Vierailevaksi tuomariksi saapuu ikoninen suomihiphopin uranuurtaja, Paleface.
Tähdet, tähdet
AITO ISKELMÄ. Tässä jaksossa tähdet herättävät eloon suomalaisen iskelmän kaihoisat sävelet. Kuka esittää toisen kilpailijan ikonisen hitin ja kenellä kaikki päättyy kyyneliin? Jakson päätteeksi nähdään jännittävät hetket, kun vuorossa on kauden ensimmäinen pudotus. Vierailevaksi tuomariksi saapuu Tähdet, tähdet 2024-voittaja ja Aito Iskelmän juontaja, Hanna Kinnunen.
Tähdet, tähdet
EUROVIISUT. Tuulikoneet, glitterit ja modulaatiot saattelevat meidät Euroviisujen tuttuihin säveliin. Tässä jaksossa muistellaan menneiden vuosikymmenten viisuhittejä ja tuodaan pöytään uskomattomia tulkintoja Suomen ensimmäisestä euroviisubiisistä aina viisuhistorian haastavimpiin kappaleisiin. Vierailevana tuomarina nähdään Benjamin.
